Olemme avanneet keskustelualueen Sendanorille. Keskustelualue on tarkoitettu kaikenlaiseen keskusteluun. Sana on vapaa. Lue lisää foorumin aukaisuviestistä.
Taustalla tässä foorumissa on tarve parantaa viestintää myös meidän oman väen kesken. Samalla kuitenkin myös käyttäjät, vieraat, tulevat asiakkaat tai miksei myös vanhat, voivat osallistua.
Olemme tällä viikolla ottaneet testikäyttöön XML-pohjaisen rajapinnan Sendanorin asiakastietojen ja palveluasetuksien muokkaamiseen. Kyseessä on asiakkaille avoin rajapinta, jonka he voivat tarvittaessa ottaa käyttöön vaikka omissa sovelluksissaan.
Tällä hetkellä olemme julkaisseet itse vasta komentorivipohjaisen asiakasohjelman, mutta eräs asiakkaamme ehti jo kuluneella viikolla aloittaa web-käyttöliittymän teon, mutta kyseessä ei ole virallinen web-käyttöliittymä — ainakaan vielä.
Järjestelmässä voi tätä kirjoittaessa [...]
Haemme testikäyttäjiä uudelle webhotellin lisäpalvelulle.
Hei,
Olen viimeiset päivät hoitanut paperitöitä, joten nyt voisi taas vaihtelun vuoksi miettiä Sendanorin webbisaittiprojektia. Sain suunniteltua uutta www-järjestelmää verkkosivustoille (ja muille palveluille) jo aika pitkälle. Sitä suunnittelua oli edeltänyt muutamien kuukausien ajan uusien tekniikoiden opiskelu, ja ihme kyllä, tuntuu että jotain jäi päähänkin niiden kirjojen lukemisesta - vaikka loppuvaiheessa kyllä tuntuikin, että kaikki tulisi vain [...]