« Uudet virtuaalipalvelimet
» Uutta laitteistoa

Hosting, Palvelinhotellit, Sähköposti, Virtuaalipalvelimet, Webhotellit

Palvelimet vaihtavat palvelinsalia

04.11.2009 klo 01:30

Sendanorilla siirretään näillä näkymin lähiaikoina vanhat palvelimet Espoosta Helsinkiin uuteen palvelinsaliin. Siirtoon jouduttiin vuodenvaihteessa tapahtuvien hintamuutoksien johdosta. Uudessa salissa on myös paremmat verkkoyhteysmahdollisuudet.

IP-osoitteet yms pysyvät edelleen samana ja siirto tehdään mahdollisimman häiriöttömäksi asiakkaille. Siirron yksityiskohtia suunnitellaan tällä hetkellä. Siirron kesto tulee olemaan noin 1-4 tuntia, joten se ei ole normaalia huoltokatkoa pidempi, jollaisia ei ole ollutkaan pitkään aikaan.

Webhotellipalveluille toteutetaan huoltokatko ennalta ilmoitettuna ajankohtana, josta tiedotetaan myöhemmin kotisivuilla.

Virtuaalipalvelinten käyttäjät voidaan siirtää heidän haluamalla ajankohdalla verkon yli uudelle palvelinalustalle, jonka pitäisi olla käytettävissä tämän viikon loppuun mennessä. Tässä yhteydessä virtuaalipalvelimet saavat käyttöönsä myös enemmän muistia ja levytilaa.

--
Jaakko Heusala

Kerro kommenttisi

Toiminnot: Trackback | RSS-syöte

Ole asiallinen. Pidä kommentti siistinä. Pysy aiheessa. Ei roskapostia.

*
Roskapostin vähentämiseksi todista olevasi ihminen. Kirjoita kuvassa oleva sana alle tai klikkaa kuvaa kuullaksesi äänitiedostosta sanan.
Klikkaa tästä kuullaksesi tarkistussanan äänitiedostona

Kommentti:

Voit käyttää apuna myös näitä tageja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


« Uudet virtuaalipalvelimet
» Uutta laitteistoa